Kirja on sukellus keski-ikäisen radiotoimittajan ajatuksiin ja samalla myös matkakertomus. Mihin viisikymppinen mies on oikeasti matkalla?
Työuraa on vuosia jäljellä ja työmotivaatiotakin löytyy, mutta riittääkö mikään kilpailussa nuorempia vastaan? Houkuttelisiko vielä lapsiperhearki, vai pitäisikö jo luovuttaa ja tilata urologilta aika vasektomiaan kuten saman ikäiset tuttavat tuntuvat kilpaa tekevän?
Harley-Davidsonin kyydissä myös mennyt nousee kypärän suojaaman miehen päähän. Mikä on jäänyt kaduttamaan? Mikä jaksaa yhä naurattaa?
Chicagosta Los Angelesiin johtava Route 66 on monen motoristin suuri unelma. Sitä se oli ollut myös radiotoimittaja
Harri Moisiolle siitä lähtien, kun hän nelikymppisenä vihdoin sai ajokorttiinsa merkinnän moottoripyörän ajo-oikeudesta. Keväällä 2023 Moisio toteutti haaveensa ja uskaltautui Harley-Davidsonilla Amerikan vanhalle valtaväylälle. Vaikka radiotoimittajalle ei suuntavaistoa ole suotu, lähes kaikki Route 66:in varrelle osuvat Amerikan ihmeet hän näki ja koki, kiitos loistavan matkanjohtajan
ja hienon ryhmän. Yksin ajaessaan Moisio tuskin olisi Chicagosta ulos löytänyt.
Harri Moisio toimii Radio Rockin aamujuontajana. Täytettyään 40 vuotta hän kasvatti pitkän tukan ja parran. Hieman myöhemmin hän päätti opetella ajamaan moottoripyörää. Opettelu on yhä kesken.
Marja
3.8.2025
Mielenkiintoisesti Moisio matkan kuvaili, välillä tuntui kuin olisin ollut mukana
Patricia
1.8.2025
Loistava kirja kuunnella (meni 1 päivä) ja ihana Harri!
Anonyymi
29.7.2025
Hyvä
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus